Reissussa osa 1: Laiva, Tukholma ja Lilleström

Palasin eilen, mitä ihanimmalta matkalta. Matkustimme junalla halki Norjan, aina Lofooteille asti. Matkaan mahtui monta lauttamatkaa, kymmeniä tunteja junassa maisemien ihailua, valtavan ystävällisiä ihmisiä, vaelluksia, teltassa kauniiden unien näkemistä, erämökki tunturien keskellä, mitä kirkkain merivesi upean vanhan majakan ympärillä, maukkaita kala-aterioita, Knut Hamsunin jalanjäljissä kulkemista, vuorien ja meren ihailua...

Minulle paras tapa matkustaa on olla tekemättä liian tarkkoja suunnitelmia ja tiukkoja aikatauluja. Parhaat asiat tuntuvat sattuvan juuri silloin, kun suunnitelmat muuttuvat. Siksi pidän tärkeänä pitää suunnitelmat löyhinä, se antaa tilaa sattumille. Jonkinlaisen reittirungon teimme kuitenkin aluksi. Heti ensimmäisenä matkapäivänä reitti meni uusiksi, sillä kävi ilmi notta Vaasasta Umeåån kulkeva lautta oli täynnä, eikä meillä ollut paikkoja varattuna. Onneksemme soitin Vaasaan kysyäkseni paikkatilannetta ennen kuin ehdimme lähteä matkaan. Niinpä päätimme lähteä Tukholman kautta. Ja onneksi näin, sillä Tukholmassa sattui olemaan yhden lempivalokuvaajani, Sally Mannin, näyttely. Mikä onni!

Tukholmasta jatkoimme junalla kohti Lilleströmiä, oudolla tavalla Kouvolaa muistuttavaa kaupunkia. Siellä meillä oli muutama tunti aikaa nauttia tuopposet, ennenkuin matka jatkui kohti pohjoista, Trondheimin kautta aina Bodön kaupunkiin saakka.

Jatkoa seuraa...





































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti